WHERE
SOMETHING
NEW IS ALWAYS
BREWING.

ETKO Brewing ETKO Brewing

Etko hahmo rocky

ETKO Brewing on vuonna 2017 perustettu helsinkiläislähtöinen  pienpanimo, joka tunnetaan kekseliäänä ja mieleltään uteliaana korttelipanimona. Tuotantomme ytimessä on filosofiamme, jonka mukaan hyvä olut on tehty kiihkeästä ammattitaidosta, laadukkaista ja runsaista raaka-aineista ja ripauksesta hyvälaatuista pakkomielteisyyttä. Etkojen eetoksena on jakaa hyvä fiilis ja hyvä olut ystävien kanssa, ja niin mekin haluamme panna olutta joka inspiroi ja jolla voi starttaa jälleen yhden unohtumattoman illan.

Panimomme on lähtöisin Helsingin Herttoniemestä urbaanilta teollisuusalueelta. Oliko panimon perustamisessa teollisuusalueelle keskelle ei mitään yrityslinnan kolmanteen kerrokseen mitään järkeä? Logistisesti katsoen ei tietenkään ollut, eikä se toimintaa vieläkään helpota, mutta ainakaan kukaan muu Euroopassa ei ole yrittänyt eikä yltänyt samaan!

Vuonna 2023 ETKO otti merkittävän harppauksen eteenpäin, kun panimon tuotanto ja taproom muuttivat Klondyke-taloon Keravalle. Seuraa ETKOn matkaa uusiin tiloihin sosiaalisessa mediassa – ja jos haluat kuulla uusimmat käänteet ja kurkistaa kulissien taakse ensimmäisenä, tilaa uutiskirjeemme!

Panimopuoti ja Taproom

 

Puodistamme löydät täydellisen valikoiman ETKOn oluita, herkullisimmat humalat hanasta ja kuratoidun kattauksen vierailevien panimoiden tuotteita. Puodista saat myös swägeimmät oheistuotteet ja lahjakortit.

Voi tehdä verkkokaupassamme shop.etko.beer ennakkotilauksen ja noutaa sen puodistamme sen aukioloaikoina. Huomaathan, ettemme voi toimittaa verkkotilauksia!

Etko hahmo hard touche

Panimopuodin ja Taproomin aukioloajat

Tiistai-Torstai: 11-18
Perjantai: 11-20
Lauantai: 12-20

Valomerkki annetaan puoli tuntia ennen sulkemisaikaa.
Koirat ja muut karvaiset ystävät ovat tervetulleita!

ETKO contact us

Yhteystiedot

Etko Brewing

 

Kumitehtaankatu 5
Klondyke house
04260 Kerava

 

Panimopuoti & kaupan aukioloajat

2025
Tiistai-Torstai: 11-18
Perjantai: 11-20
Lauantai: 12-20

Valomerkki puoli tuntia ennen sulkemisaikaa.

 

Soita

 

Yhteistyö ja kansainväliset sopimukset

jan@etko.beer
+358 50 490 3069

 

Toimisto & yleinen

shop@etko.beer
+358 50 412 0980


B2B myynti (Ravintolat, kaupat, hotellit ja kahvilat)

Ota yhteyttä Henrikiin
myynti@etko.beer
+358 50 360 8484

 

Sähköposti

 

B2B myynti
myynti@etko.beer

Kauppa & Panimopuoti kyselyt
Contact Roosa
shop@etko.beer

Palaute & muu
hello@etko.beer

Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajantasalla!

Shopping cart0
There are no products in the cart!
Continue shopping
0